Olenpas minä onnellinen

Korvaani kutittaa; puhallat. On kuin soittaisit huilua korvallani. Ole sinä kapellimestari, minä tottelen.

Ohitse vlisee ihmisiä; iloisia, vanhoja, suuria, käpertyneitä. En voi kuin ihmetellä tätä biodiversiteettiä. Kuinka olen yksi näistä.

Istun kiviportaalla, pyhkeeseen käärityneenä. Kuulen kuinka maalaat tulevaisuutta. Mene tulevaisuuteen keskenäs. Mä oon tässä.

Olla onneinen, mitä se meinaa? Sitä, että voi onnessaan ihmetellä pursuavaa elämän määrää.

Vaikeaa rakkautta

Suljen silmät ja odotan, että kaikki menee pois. Saan odottaa kauan. Niin kauan, että ehdin jo sokeutua.

-

Meillä ei ole mitään yhteistä. Ei ajatusta tai mielipidettä. Miksi minun täytyisi rakastua sinuun? Älä pakota minua särkymään jälleen. Se on niin vaivalloista. Odotetaan hetki, niin murrun enemmän.

-

Makaan ja kuuntelen, kuinka mies valtaa täyrykalvoni ja kertoo, että elämä on juhla.

-

Et voi sanoa, että pidetään yhteyttä. Et voi sanoa, että nähään. Et voi sanoa, että meen. Et voi sanoa, että rakastat mua. Et voi sanoa, että olen juuri se oikea. Et voi sanoa, ettet osaa soittaa kitaraa. Et voi sanoa, rakas. Et voi sanoa, koska en halua kuulla.

-

Niin monenlaista kulkijaa sattuu pitkälle matkalle. Monia erilaisia junia kohtaa raiteilla, samoilla rateilla, yhtä aikaa. Niin monenlaista ajatusta, kosketusta ja sattumusta yhdelle matkalle. Niin monta yhteistä hetkeä hiljaa, nauraen, itkie, samalla matkalla. Niin monta sivuraidetta, ettei kukaan uskoisi niistä muodostuvan yksi yhteinen. Niin monta rakkautta, rakastumista, pettämistä, pettymistä, kokeilua, surua, murhetta, iloa ja toivoa yhdelle pitkälle elämän matkalle.

"Nää on näitä aamuja, kun räntäsadekin tuntuu ansaitulta"

Suutelit minua kuplassa,
suutelit minua suikaleverhossa,
suutelit minua thai wokin ääressä,
suutelit minua paikalla 150,
suutelit minua valkoisessa ratsussa,
sinä suutelit ja minä vastasin.

-

Soitan pianoa kaulallasi.
Sormeni leikkivät hippaa.

-

Kun kevät koittaa, alan jälleen ikävöimään Pariisia.
Sen pikku katuja ja kahviloita,
nähtävyyksiä ja auringon säteitä,
piteneviä iltoja ja meren aaltoja,
hiprakoituneita ihmisiä nauramassa pitkin mukulakivikatuja,
maailman kauneinta kieltä
ja ihanalla progee äänellä laulavia katusoittajia.
Sinua ja minua, toi et moi.
Enhän ole käynyt lähelläkään Parisiia.
Olen käynyt vain luonasi ja maalannut mielessäni
paikkaa nimeltä Pariisi.

Kirjassa lukee onnen olevan lähellä sinua pimeän langetessa.

-

Pum pum pum pum, bassot jymisevät kaiuttimista ja pitkin seiniä kiirii ilon huuto : Olen tässä ja nyt.

-

Häkellyin ja tiesin, ettei aika pysähdy. Ei se pysähtynyt viimeksikään.

-

Mun täytyy saada perääntyä. Mun täytyy saada olla heikko. Mun täytyy saada koota itteni, jotta voin olla vahva. Vahvempi kuin aiemmin.

-

Minne nyt?

Kun opo kysyy, mitä nyt. Mihin tämän jälkeen? Vastaan, lparempaan.
Kun opo kysyy, minne se on? Kenties lukioon. Vastaan, parempaan.
Kun opo kysyy, Hyvinkäällekö? Vai ehkä Helsinkiin. vastaan, parempaan.
Kun opo kysyy, vai ehkä amiskeen? Tai kaksoistutkintoon. Vastaan, ei. Vaan elämän kouluun.
Kun opo kysyy, että eikö mihinkään? Vastaan, ei, kyllä. Kohti taivaan kotia.    

"Se on täytetty", huusi Jeesus ristillä. Niin huudan minäkin, olen onnistunut
"Voitko vähän kehua, kun onnistuin. vähän vaan, silleen, et hymyilen ja taputan itteeni päälaelta ja sanon "hyvä"?"

-

Mun kohdalla kaikissa miehissä on valuvirhe, niihin on lorahtanut muutama desi metallia, jota mä vedän magneetillani puoleeni. Kuitenkin se metalli on negatiivisesti varautunut ja hylkii mun magneettia. Perkele.